Uutiset & Tiedotus

Uusia haastajia kaudelle 2014

19.11.2013

Hondan ensimmäiset testit (28.10.-13)

Viime torstaina 24.10.-13 saatiin Honda Civic kotiin. Lauantaina penkki ja ratti paikkaan ja ei muuta kuin sunnuntaina alastarolle ensimmäisiä testejä suorittamaan. Rata oli märkä ja liukas,mutta onneksi säästyttiin isoimmilta sateilta. Ensimmäiset kierrokset uudella autolla ja yleensä oikealta ajettavalla autolla olivat melko outoja, mutta jo muutaman kierroksen jälkeen vasen käsi tottui vaihtamiseen, joten vauhtia lisää. Vauhti oli keliin nähden erittäinkin hyvää ja päivän aikana ajoa kertyi lähemmäs kolme tuntia. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus mennä taas radalle, kun lunta ei vielä näy.

Kauden 2013 auton testaamiset on saatu päätökseen. Civic:iä päästiin ajamaan kahdesti ennen viimeistenkin ratojen sulkeutumista, joten ensi vuoden alussa ei tarvitse hypätä aivan tyhjän päälle testaamisten kanssa. Auto on osoittautunut oikeinkin hyväksi ajaa, eli potentiaalia löytyy. Talven aikana autoon tehdään täydellinen huolto, jotta kaikki on varmasti kunnossa ensi kauden alussa. Auto siistitään myös ulkoisesti ja käytetään teipattavana. Kevättalvella on tarkoitus olla muutamissa alan tapahtumissa näytillä, joista tiedoitellaan lisää myöhemmin. Keväällä treenaaminen aloitetaan luonnollisesti heti lumien sulettua, ja jos mahdollista, ennen lumien sulamista Suomessa käydään ulkomailla ajamassa testiä. Talvi on siis kovaa kuntotreeniä ja auton huoltamista.

FINRacen kilpailut julkaistu (12.11.-13)

FINRacen eli rata-ajon SM-sarjan osakilpailut on julkaistu AKK Motorsportin sivuilla. Osakilpailuja on alustavasta suunnitelmasta poiketen kuusi viiden sijaan, eli osakilpailuja kertyy 12.
Tässä kilpailupäivämäärät:
FINRace 1 Botniaring, Jurva 16-18.5.2014
FINRace 2 Ahvenisto, Hämeenlinna 13-15.6.2014
FINRace 3 Pärnu, Viro 27-29.6.2014 
FINRace 4 Alastaro, Virttaa 12-13.7.2014
FINRace 5 Vauhtiajot, Seinäjoki 26-27.7.2014
FINRace 6 Kemora, Veteli 8-10.8.2014
Nämä SM-sarjan kilpailut tullaan siis ainakin ajamaan. AKK:n alustavien suunnitelminen mukaan molemmille lauantaille sekä sunnuntaille on omat kilpailulähtönsä. Kaksi osakilpailua kuuluu jokaiseen viikonloppuun, mutta siitä ajetaanko molemmilla päivillä ei ole vielä varmuutta.
Linki sivuille: salminenracing.fi
13.12.2023Rata-ajon ja rallicrossin V1600-luokan rengastoimittajat valittu
16.11.2023Rata-ajon V1600-luokkaan suunnitteilla "vanhemmille sekä alemman suorituskyvyn autoille" sarja
05.01.2023Secto Rally Finland Power Stage mukaan SM-osakilpailuihin
27.12.2022Turboahtimet V1600.com pääyhteistyökumppanilta Suomen Turbotukku Oy:ltä
09.11.2022Pajarille ensikosketus kaukokisoihin Japanissa - Ensi vuoden suunnitelmat julki
08.11.2022Kahdeksan suomalaista korkeakoulua hakee huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun statusta
01.11.2022DRIVERS ON THE ROCKS 2022 -RISTEILY
01.11.2022Seuratoiminnan kehittämistuen haku auki
28.10.2022FRC- JA RATA SM -SARJOJEN KILPAILUKALENTERIT KAUDELLA 2023
26.10.2022RALLIN SUOMEN JUNIORIMESTERUUS- JA NUORTEN SM-SARJOISSA KILPAILLAAN VIISI OSAKILPAILUA KAUDELLA 2023

Siirry arkistoon »